Telematiikkahankkeiden ja palveluiden arviointityökalu on valmistunut

Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) liikenteen telematiikan tutkimus- ja kehittämistyö ohjelmatasolla jatkuu vuosina 2004-2007 ajantasaisen liikenneinformaation tutkimus- ja kehittämisohjelmana AINO.

AINOn päämääränä on kehittää liikenteen ajantasaisen tiedon keruuta, hallintaa ja hyödyntämistä ja näin luoda edellytyksiä konkreettisille liikennetelematiikan palveluille, jotka parantavat liikennejärjestelmän turvallisuutta, tehokkuutta ja kestävyyttä sekä lisäävät kansalaisten hyvinvointia ja Suomen elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tehokkaan fokusoitumisen, verkottumisen ja organisoitumisen aikaansaamiseksi ohjelma on jaettu viiteen eri alaohjelmaan:

Neljässä ensimmäisessä keskitytään edistämään ajantasaisen tiedon keruuta, hallintaa ja hyödyntämistä kyseisen aihealueen telematiikkapalveluissa. Kutakin alaohjelmaa ohjaa oma johtoryhmä, jossa ovat mukana alaohjelman hankkeiden rahoitta-miseen osallistuvat sekä ohjelman onnistumisen kannalta muuten tärkeät tahot kuitenkin niin, ettei jääviysongelmia tule hankkeista päätettäessä. Ohjelman vetämisestä vastaavat koordinaattori ja ohjelmasihteeri. Kunkin alaohjelman johtoryhmän puheenjohtajat yhdessä koordinaattorin kanssa muodostavat ohjelman koordinaatioryhmän, joka huolehtii resurssien allokoinnista alaohjelmien välillä ja koko ohjelmaan liittyvästä muusta päätöksenteosta. 

ITS Finland toimii AINOn asiantuntijaverkostona, joka esittää ohjelmalle suuntautumis- ja hakuehdotuksia sekä edistää tulosten käyttöönottoa palveluliiketoiminnassa eri tavoin.

Ohjelmaan voi ehdottaa hankkeita kunkin alaohjelmaan erikseen järjestelmillä hakukierroksilla. 

Alaohjelmien vetäjät

Joukkoliikenneinformaatio Petri Jalasto, LVM Henkilöliikenneyksikön vetäjä

Kuljetusinformaatio Lassi Hilska, LVM Kuljetus- ja logistiikkayksikön vetäjä

Liikenneverkon tilainformaatio Raimo Tapio, Tiehallinto asiantuntijapalvelut yksikön johtaja

Kuljettajan tuki Matti Roine, LVM Turvallisuusyksikön vetäjä

Palvelupuitteet Seppo Öörni, LVM Liikennetelematiikkaryhmän vetäjä

Koordinaatio

Ohjelman koordinaattori
Risto Kulmala, VTT Rakennus ja yhdyskuntatekniikka
VTT/RTE, PL 1800, 02044 VTT
sähköposti Risto.Kulmala@vtt.fi

Hankesihteeri 
Juhani Vehviläinen, Jussa Consulting
sähköposti Juhani.Vehvilainen@kolumbus.fi